TSL:n Espoon ja Kauniaisten alueen opintojärjestön hallitus piti syksyn ensimmäisem kokouksen 21.8. Paikalle meitä oli Aarno Turunen, Kai Hurskainen, Martti Helström, Jukka Lahti. Kokouksen aluksi pidettiin hiljainen hetki, sillä kaksi opintojärjestön merkittävää vaikuttajaa Aaro Peuraniemi ja Ralf Norrman olivat nukkuneet kesän aikana pois. Siten käärittiin hiat ja aloitettiin kaksin käsin…
Toukokuun hallituksen kokous
MUISTIO Opintopiirin hallitus piti torstaina 23.5.2019 kokouksen. Kävimme virallista listaa läpi. Kaupungin avustuksen ehtona on liittää hakemukseen toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavalle vuodelle. Hurskaisen Kai oli tehnyt hyvää työtä, ja valmista tuli. Pidimme neljään pekkaan: Jukka, Kai, Martti ja Rolf ideointikokouksen ensi syksyn ja kevään toiminnasta. Syksyn ohjelmassa otetaan huomioon myös…
Ensimmäinen koulutus
TSL-Espoon opintojärjestön hallitus piti ensimmäisen sisäisen WordPress koulutustilaisuuden. Kouluttajana toimi Jukka Lahti ja paikalla oli kolme innostunutta opiskelijaa.
Viimeisimmät kommentit